Pieksämäen uutiset

Pieni poika sammutti kanalassa riehuneen tulipalon!

 

Pieksämäen kanalassa tapahtui eilen aamulla vakava vaaratilanne. Viljami Koponen jäi parvekkeelle kiipeliin tulipalon takia. Samaan aikaan urhoollinen pikkupoika Leevi Matikka huomasi tulipalon ja nappasi vesiletkun. Leevi sammutti tulipalon nopeasti ja järjestelmällisesti puutarhaletkun avulla. Lopulta Viljami pelastui, kun taitava palomies Aaro Heikkilä pelasti hänet parvekkeelta paloauton tikapuiden avulla. Tämän jälkeen Aaro riensi sammuttamaan tulipaloa, mutta huomasi vain tyytyväisen Leevin, joka oli jo sammuttanut tulipalon. Huojentunut kanalan omistaja Akseli Auvinen sai todeta, ettei suuria vahinkoja syntynyt.

Tulipalo alkoi siitä, kun eräs ohikulkija, nimeltään Elias Mattila huomasi kanalan vieressä vihaamansa kukan siankärsämön. Niinpä hän välittömästi heitti kukan päälle palavan tulitikun, jotta se tuhoutuisi välittömästi. Tämän jälkeen hän jatkoi matkaa. Näin Akseli Auvinen kommentoi tapahtumaa: ”Olin tullut katsomaan kanojani jo varhain aamulla, mutta ne olivat syöneet omat munansa. Siksi lähdin heti pois. On hyvä, että tulipalo saatiin sammutettua, koska kanalaltani tulevat munat myös esimerkiksi Pieksämäen avioliittoleirille. Olisi harmi, jos siellä ei olisi lainkaan munia.”

Viljami Koponen hädissään parvekkeella.

Pieksämäen superpalomies Aaro.

Akseli tarkisti palon vahingot.

Elias vihaa siankärsämää yli kaiken.

Leevi Matikka pelleili tulipalon jälkeen.

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi